Maha on turvonnut, vaikka en kahteen päivään ole syönyt mitään. Kuumeinen katse näkee hirviöitä kaikkialla. Ruoan hajukin oksettaa.
Ennen en ole sairastanut näin... rankasti. Vatsatauti, varmaan hirveintä mitä tiedän. Toisaalta kukaan ei pakota syömään, toisaalta ei tahdokaan syödä. Ja silti on vain turvonnut olo. Järjetöntä. Eniten ahdistaa se, että olen monta päivää vain maannut sängyssä, kuin raato, liikuttamatta lihastakaan. Saamattomuuden tunne on niin suuri, että päätän salaa mennä illalla lenkille... Jos nyt en pyörry heti seisomaan noustessani. Vaikka sairaana ja hyödyttömänä oleminen ahdistaa, ahdistaa parantuminen vieläkin enemmän. Ensi viikko on todellinen itsemurha. Viikon pituisen sairasteluun hukatun loman jälkeen neljät kokeet, mistä selvitä, sekä psykologin vastaanotto, johon täytyy kerätä voimaa valehdella. Niin itselle kuin muillekin. Jos vain ensi viikon, vain yhden viikon selviän, mikään ei ole este.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti