Inhoittavaa. Oksettavaa. Ällöttävää. Sairasta. Minä
Olipa kerran lomanalkupäivä. Tai no, olisipa se ollut vain kerran. Oon syöpötelly aivan kamalasti, järkyttävästi, tonneittain. Aivan liikaa. Olin kaverilla yötä, ei mahdollisuutta syyllisyydentuntoisena mennä oksentamaan sitä kaikkea syömääni paskaa ulos, ei mitenkään. En vain kehdannut, vaikka kaverini onkin ex-bulimikko, tuntuu silti ettei hän ymmärtäisi. Vaikka olen syönyt kuin nälkäkuoleman partaalla viruva virtahepo - siis O I K E A S T I - vaaka näyttää vain pienempiä lukuja. Tai no, ei niin suuria...
Voin jo suoraan sanoa, että koko loma tulee olemaan yksi suuri munaus. Valtava.
Koko loma tulee olemaan minulle taistelua itseäni vastaan. Halujani ja omatuntoani vastaan. Vastaan inhoittavia kilokaloreita ja vatsamakkaroita. Mikään ei riitä ja rima on liian korkealla. Juuri tästä syystä inhoan lomia. Ei voi keksiä tekosyitä, miksei pääse juhlimaan, miksei ruoka maistu,
miksei ole N O R M A A L I
enpäs löytänyt parempaakaan kuvaa
Katsoin muuten viimeyönä ehkä mahtavimman leffan pitkään aikaan, dokumentaarisen kuvauksen kuudesta nuoresta, joiden kaikkien elämät liittyvät jollain tapaa erään tytön itsemurhaan. Pitkästä aikaa mielenkiintoinen leffa, ei mitään pintakiiltoa ja söpöjä saippuakuplia, kuten esimerkiksi jotkut High School Musicalit (oivoi, niitäkin tuli (ikävä kyllä) katsottua), vaan kerronta on jotenkin niin henkilökohtainen mutta samalla etäinen, että se salpaa hengityksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti